Koronakriisin vuoksi vähävaraisten lapsiperheiden avuntarve on suurimmillaan kuin koskaan aikaisemmin

26.11.2020

MLL:n Kaakkois-Suomen piirin, SPR:n Kaakkois-Suomen piirin, Kouvolan kaupungin ja Kymsoten yhdessä organisoiman ruoka- ja tukiapukeräyksen avulla on jaettu jo 1200 kappaletta 50 euron lahjakorttia apua tarvitseville kymenlaaksolaisille lapsiperheille. Tämä mahdollistui yritysten, yhteisöjen ja yksityisten lahjoitusten avulla. Lahjakorttien lisäksi vähävaraisia lapsiperheitä on autettu toimittamalla 15 kappaletta Jokaiselle lapselle lounas -kampanjan Venner-ruokalaatikkoa, ja tarjoamalla 100 MLL:n tilapäistä lastenhoitotuntia apua tarvitseville.

”Koronatilanteesta johtuvat lomautukset ja työttömyys ovat aiheuttaneet monille taloudellisia vaikeuksia. Suurimman hinnan tilanteesta maksavat ne heikoimmassa asemassa olevat lapset. On erityisen tärkeää, että talouspäätösten lapsivaikutukset arvioidaan, jotta lasten ja perheiden kannalta haitalliset päätökset voidaan välttää. Ne kantavat vuosikymmenien päähän.” Toteaa keräystä koordinoiva MLL:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Christa Carpelan.

Kuvassa Maiju Vesa sekä Christa Carpelan.

”Olen äärimmäisen kiitollinen jokaiselle lahjoittajalle. Apu on tullut todella tarpeen. Tämä keräys päättyy vuoden lopussa, mutta olemme valmiita reagoimaan tilanteen vaatimalla tavalla jatkossakin. On ollut myös upea huomata ylisektorisen yhteistyön voima. Jokainen lahjakortin tai lastenhoitotunteja saanut perhe kontaktoitiin Kymsoten asiantuntijoiden puolelta, ja kartoitettiin perheen muut tukitarpeet. Mallin avulla on tavoitettu perheitä, jotka eivät aiemmin ole olleet minkään avun piirissä. ” Kiittää Carpelan.