Lapsen oikeudesta leikkiin tulee huolehtia erityisesti silloin, kun uutiset maailmalta kuormittavat

8.4.2022

Valtakunnallinen leikkipäivä 23.4.22 nostaa jälleen esille lapsen oikeuden leikkiin – kriisiaikoina leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille korostuu. Etelä-Karjalan perhejärjestöt kokoavat voimansa ja järjestävät leikkiviikolla vko 16 sekä Leikkipäivänä 23.4.22 tapahtumia ympäri maakuntaa, leikeistä tehdään käännökset myös ukrainan kielelle. Vuonna 2022 teemana on Leikkien pallon puolesta, kestävän leikin ajatuksella.

Leikki tarjoaa niin lapselle kuin aikuiselle lepoa ja hengähdystauon kuormittavien asioiden äärellä. Erityisesti silloin, kun uutiset maailmalta tuottavat ahdistusta ja huolettavat, on hyvä pyrkiä tietoisesti tarjoamaan lapsen mielelle lepoa leikin maailmaan uppoutumisen myötä. Valtakunnallinen leikkipäivä nostaa vuosittain esille leikin merkitystä. Etelä-Karjalassa tapahtumaa on järjestetty jo vuosien ajan ajankohtaisin teemoin. Korona-aikana kokoontumisrajoitukset ohitettiin luovasti ja tarjottiin perheille omatoimisia Möllö-leikkirasteja eri puolilla maakuntaa. Tänä vuonna huomioidaan ukrainalaisten pakolaislasten vaikea tilanne, leikkiä voi myös ukrainaksi käännetyin leikkiohjein.


Leikkiviikolla tapahtumia järjestetään

ke 20.4. klo 15-17.30 Ruokolahden päiväkodilla, Metsolant. 11 

la 23.4. klo  15-18 Kuperkeikkajuhla Rautjärven Simpeleen yhteiskoululla, Matomäenk. 4

la 23.4. klo 10-13 Lappeenrannassa Kauppatorilla, Snellmanink. 14

la 23.4. klo 10-12 Imatralla Kostinpuistossa, Kotipolku 1 

ke 13.4.– su 24.4. rastit ovat perheille tarjolla itsenäisesti tehtävänä Parikkalan kylänraitilla

Lisäksi rasteja on tarjolla Joutsenon vastaanottokeskuksessa sekä Taipalsaaren tilapäismajoituksessa asuville lapsille.

 

Lisätietoja:

Marjaana Peronmaa marjaana.peronmaa@mll.fi p. 050 3588394
Noora Kovanen noora.kovanen@mll.fi 050 4662642