Etusivu » Vanhemmille ja perheille » Lasten ja nuorten erovertaisryhmät


Lasten ja nuorten erovertaisryhmät
Ammatillisesti ohjatut ryhmät auttavat lapsia ja nuoria käsittelemään vanhempien eroon liittyviä tunteita ja eron tuomia muutoksia.
Vertaistukea voimavarakeskeisesti
Erovertaisryhmät ovat lapsille ja nuorille, joiden vanhemmat ovat eronneet tai vanhemmilla ei ole ollut parisuhdetta. Tilanne voi olla tuore tai siitä on kulunut jo aikaa. Tapaamisten teemoina ovat oma perhe, läheiset, eroon liittyvät tunteet ja huolet voimavarat ja vahvuudet tunnistaen. Aiheita käsitellään tehtävien ja menetelmien kautta piirtämällä, kirjoittamalla sekä tarinoiden avulla.
Ryhmät toteutetaan sovitusti lapsen arkiympäristössä yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa. Lisäksi järjestämme avoimia ryhmiä, leirejä ja yksilöohjausta. Ryhmiä ohjaavat koulutetut lasten erovertaisryhmäohjaajat.
Ryhmät
Päiväkoti-ikäisille
6 kertaa kokoontuvia ryhmiä järjestetään sovitusti päiväkodeissa, yhdessä tutun aikuisen ja kavereiden kanssa. Lapsi saa vertaistukea muilta saman kokeneilta.
Ryhmässä vahvistetaan tunnetaitoja mukavien puuhien äärellä. Tapaamisten myötä keskustelu eroasioista on helpompaa.
Alakouluikäisille
5 kertaa kokoontuvia ryhmiä järjestetään sovitusti kouluilla yhdessä tutun aikuisen ja kavereiden kanssa. Lapsi saa vertaistukea muilta saman kokeneilta.
Ryhmässä vahvistetaan tunnetaitoja mukavien puuhien äärellä. Tapaamisten myötä keskustelu eroasioista on helpompaa.
Avoimia vertaisryhmiä järjestetään myös ilta-aikaan Kymenlaakson alueella. Katso tulevat ryhmät kalenterista: LINKKI TÄNNE
11-16 -vuotiaille nuorille
Tallileirit 11-16 vuotiaille nuorille, joita hevosharrastus kiinnostaa. Leirit toteutuvat 3 peräkkäisenä päivänä talliympäristössä 4 tuntia kerrallaan.
Yksilöohjaus
Tarjoamme 5–16-vuotiaille lapsille ja nuorille tukea vanhempien eron käsittelyyn yksilöohjauksen avulla. Tavoitteena on helpottaa tunteiden tunnistamista ja ilmaisua sekä lisätä avoimuutta perheen tilanteesta puhumiseen. Ohjaus voidaan toteuttaa myös eläinavusteisesti, mikä vahvistaa luottamusta ja tukee tunneilmaisua luonnollisella tavalla.
Yksilöohjaus sopii erityisesti silloin, kun erovertaisryhmiä ei ole tarjolla tai ryhmään osallistuminen ei ole mahdollista.
Kysy yksilöohjauksen mahdollisuudesta Riinalta!
Ammattilaisille
Ole yhteydessä alueesi koordinaattoriin, sovitaan lasten erovertaisryhmän järjestämisestä yhdessä!
Ohjaa vanhempia palveluihimme:
Järjestämme myös infotilaisuuksia eroperheitä kohtaaville ammattilaisille. Tutustu infoihin täältä:
Ryhmään osallistuminen
Ryhmiä järjestetään yhteistyössä koulujen ja päiväkotien kanssa. Vanhempi voi tehdä aloitteen ryhmän järjestämisestä lapsen koulussa tai päiväkodissa tai ottamalla yhteyttä koordinaattoreihin.