Etusivu » Vanhemmille ja perheille » Heppakaverit


Heppakaveri
Heppakaverit ovat luotettavia, vapaaehtoisia aikuisia, joilla on vahva kokemus hevosten kanssa toimimisesta. Heppakaverin voi saada 6-17 -vuotias lapsi tai nuori, jolla ei esimerkiksi ole kaverisuhteita tai hän kaipaa mielekästä tekemistä. Yhteistä aikaa vietetään talliympäristössä.
Yhdessä tekemistä tallilla
Lapsi tai nuori pääsee tapaamaan aikuista heppakaveriaan säännöllisesti talliympäristössä. Heppakaveritoiminnan avulla voidaan vahvistaa lapsen tai nuoren itsetuntoa ja vuorovaikutustaitoja sekä tuoda mielekästä tekemistä vapaa-ajalle.
Toiminnan tarkoituksena on tavata kaksi kertaa kuukaudessa täysi-ikäisen aikuisen kanssa tallilla. Yhdessä toimitaan talliympäristössä hevosjuttujen parissa, esim. hoidellaan hevosia, rapsutellaan tallikissoja ja tehdään tavallisia tallitöitä.
Mitä heppakaveruus on?
Heppakaveritoiminta on suunnattu 6-17 vuotiaille lapsille, joilla ei ole esim. mielekästä tekemistä vapaa-ajalla, ei ole juttukaveria, taustalla voi olla koulukiusaamista tai lapsella on muita harmeja elämässään. Lapsi on kiinnostunut hevosista ja eläimistä.
Toiminnan tarkoituksena on tavata kaksi kertaa kuukaudessa täysi-ikäisen aikuisen kanssa tallilla. Yhdessä toimitaan talliympäristössä hevosjuttujen parissa, esim. hoidellaan hevosia, rapsutellaan tallikissoja ja tehdään tavallisia tallitöitä. Toiminta antaa iloa ja mielekästä tekemistä vapaa-ajalle.
Keitä heppakaverit ovat?
Heppakaverit ovat täysi-ikäisiä, luotettavia ja turvallisia vapaaehtoisia, joilla on kokemusta hevosten kanssa toimimisesta sekä mielenkiintoa viettää aikaa lasten kanssa.
Kaikki heppakaverit käyvät läpi perehdytyksen tai koulutuksen toimintaan ja heidän rikosrekisteriotteensa tarkastetaan.
Voiko lapseni saada heppakaverin?
Heppakaverin voi saada, kun lapsella ei esimerkiksi ole kaverisuhteita, hän kokee yksinäisyyttä, ei ole löytänyt harrastuskaveria tai ihan vaan kaipaa seuraa ja mielekästä tekemistä.
Ota herkästi yhteyttä ja kysy lisää!
Hae heppakaveria!
Ota yhteyttä koordinaattoriimme!
Hae heppakaveriksi!
Oletko kiinnostunut toimimaan heppakaverina? Mahtavaa! Ota rohkeasti yhteyttä koordinaattoreihimme tai täytä hakulomake: