Läksytoiminta
Läksykummitoiminta on MLL Kaakkois-Suomen piirin organisoimaa ja ammatillisesti ohjattua vapaaehtoistoimintaa.
Läksykummitoiminnan tarkoituksena on tarjota alakouluikäiselle lapselle henkilökohtaista tukea koulunkäyntiin sekä luotettavan aikuisen juttuseuraa. Tavoitteena on edistää lapsen luku- ja kielitaitoa sekä ylläpitää lapsen koulumotivaatiota. Läksykummitoiminta tukee myös vanhempien jaksamista ja koko perheen hyvinvointia.
Läksykummin kanssa lapsi voi esimerkiksi tehdä koulutehtäviä, lukea kirjoja tai ihan vain jutella kivoista jutuista. Yhteydenpito läksykummin ja lapsen välillä tapahtuu pääosin etäyhteydellä puhelimen tai tietokoneen kautta.
Läksykummitoiminta käytännössä:
- Toiminta käynnistyy yhteisellä etätapaamisella MLL:n koordinaattorin, läksykummin ja perheen kanssa. Ensimmäisellä tapaamisella tutustutaan sekä sovitaan käytännön asioista, kuten yhteydenottotavasta ja -ajoista.
- Läksykummi ja lapsi tapaavat yleensä noin kerran viikossa yhden tunnin ajan.
- Läksykummi toimii lapsen tukena lukukauden loppuun asti, jonka jälkeen jatkosta sovitaan yhdessä perheen ja vapaaehtoisen kanssa.
- Läksykummit eivät ole opettajan roolissa tai vastuussa lapsen oppimisesta.
MLL:n koordinaattori on sekä perheen että läksykummin tukena koko toiminnan ajan.
Keitä läksykummit ovat?
Läksykummit ovat vapaaehtoisia, tavallisia ja luotettavia aikuisia, jotka haluavat auttaa lapsia ja perheitä antamalla vapaa-aikaansa vapaaehtoistoimintaan. Läksykummit ovat saaneet koulutuksen läksykummitoimintaan. Läksykummit ovat vaitiolovelvollisia ja noudattavat vapaaehtoistyön eettisiä periaatteita.