MLL edistää lapsivaikutusten arvioinnin toteutumista hyvinvointialueiden päätöksenteossa
10.12.2024
Lapsivaikutusten ennakkoarvioinnin tavoitteena on tuottaa viranhaltijoille, päättäjille ja sidosryhmille tietoa suunnitteilla olevan päätöksen vaikutuksista lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin näkökulmasta.
Lasten ja nuorten oikeuksien ja hyvinvoinnin toteutumisen kannalta on tärkeää, että hyvinvointialueilla on sekä ymmärrystä että välineitä perustaa lapsia, nuoria ja perheitä koskeva päätöksentekonsa ja toimintansa huolellisesti harkittuun ja parhaaseen mahdolliseen tietoon sekä laadukkaaseen vaikutusten arviointiin.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto aloitti kesällä 2024 kehittämishankkeen, jossa edistetään lapsivaikutusten käyttöönottoa sekä lasten ja nuorten kuulemista hyvinvointialueiden päätöksenteossa ja toiminnassa. MLL:n oman rahoituksen lisäksi kehittämishankkeelle on myönnetty Kuluttajaosuustoiminnan säätiön apuraha. Kehittämishankkeessa ovat pilotointialueina mukana Kymenlaakson, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet.
Kehittämishankkeessa toteutettiin alkukartoituksena kysely syksyllä 2024, sillä hyvinvointialueilta puuttuu tärkeää tietoa siitä, miten lapsivaikutusten arviointi alueilla tunnetaan, miten se on otettu käyttöön ja millaista tukea arviointiin kaivataan. Kysely tehtiin kaikille hyvinvointialueille sekä Helsingin kaupungille, joka vastaa alueellaan hyvinvointialueille kuuluvien tehtävien järjestämisestä.
Lue laajempi artikkeli sekä kyselyn tulokset mll.fi -sivustolta: