Uutiset

Suojatiepäivystys turvaa koululaisten taivalta - vapaaehtoisia tarvitaan
28.6.2023
Suojatiepäivystys toteutetaan koulujen alkamispäivänä 10.8. klo 8:30-9:00 MLL:n Kaakkois-Suomen piirin, Liikenneturvan, MLL:n paikallisyhdistysten, Lappenrannan kaupungin ja Imatran kaupungin yhteistyönä.

Lapsi ja nuori tarvitsee tukea kuoleman käsittelyyn
7.6.2023
Läheisen tai tutun ihmisen kuolema järkyttää. Se horjuttaa elämän turvallisuutta ja muuttaa sitä pysyvästi tavalla tai toisella. Kuoleman herättämistä tunteista kannattaa puhua. Sureminen on osa…
.jpg)
Julkinen sektori ei yksin selviä hyvinvoinnin haasteista
17.5.2023
Tulevan hallituksen on osoitettava hallitusohjelmassaan, että se ottaa vakavasti pandemian aikana syntyneen palveluvajeen ja hoitovelan, joilla on pitkälle ulottuvia vaikutuksia erityisesti lasten,…

Mie pystyn materiaalipankista apua lasten ja nuorten kanssa työskenteleville ja vanhemmille
13.4.2023
Materiaalipakissa on erilaisia ilmaiseksi käytettäviä apuvälineitä, oppaita ja mittareita, joita lapsi tai nuori voi tehdä itsenäisesti tai ohjaajan, opettajan, vapaaehtoisen tai vanhemman kanssa.…

Rasisminvastaista viikkoa vietettiin Kotkassa ja Kouvolassa yhdessäolon ja musiikin merkeissä
26.3.2023
Kaakkois-Suomessa koettiin iloista yhdessäoloa ja koskettavia esityksiä rasisminvastaisella viikolla. Kotkassa koko viikon kestävä tapahtuma sisälsi monenlaista ohjelmaa, kuten Open Mic -tilaisuuden…

Kiusaamisen vastaiseen työhön tarvitaan kaikkia
1.2.2023
Koulukiusaaminen on entisestään raaistunut ja usein puhutaan jo väkivallasta. Nimittelyä, tönimistä, haukkumista, fyysistä pahoinpitelyä ja ulkopuolelle jättämistä. Kiusaaminen jättää pahimmillaan…

Järjestöjen moninaisuus ja monipuolisuus tulee nähdä yhteiskunnallisena rikkautena ja ymmärtää järjestökentän yhteiskunnalle tuottama hyöty
13.1.2023
Veikkauksen tuotoilla tuetaan yleishyödyllistä toimintaa vuoden 2023 loppuun asti. Tuottojen kohdentamisesta yleishyödylliseen toimintaan on aiemmin säädetty laissa niin, että eri ministeriöt ovat…
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piirin Vuoden Teko -tunnustukset on myönnetty
28.12.2022
Vuoden Teko -tunnustus jaetaan ehdotusten perusteella henkilölle tai yhteisölle kiitoksena työstä lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi. Tänä vuonna tunnustuksen saivat liikuntaseura Milo sekä…

Auta Ruokalahjalla -keräys toi ruokalahjoja apua tarvitseville lapsiperheille
22.12.2022
K-Supermarkettien Auta Ruokalahjalla -keräys toteutettiin nyt toisen kerran yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) kanssa. Mukana oli 150 K-Supermarketia ympäri Suomen. MLL:n…

Auringonkukka-keräys alkaa 7.10. Imatralla!
3.10.2022
Keräyksen tarkoituksena on tuottaa iloa Ukrainasta tai muualta kriisin keskeltä alueellemme saapuneelle lapselle lahjoittamalla tälle lahjan (esim. lelu, kirja tai harrasteväline), joka on hänelle tärkeä ja toivottu.

MLL:n lastenhoitokurssin ilmoittautuminen on käynnissä!
28.9.2022
Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää lastenhoitokurssin 3.11.-15.12.2022. Käytyäsi kurssin voit toimia MLL:n palkallisena lastenhoitajana. Voit ilmoittautua kurssille 13.10.2022 mennessä tästä…

Tule perhekummiksi!
14.9.2022
Tee hyvää lapsiperheelle ja anna perheelle aikaasi, parin viikon välein 2-3 tuntia kerrallaan. Perhe ei odota sinusta lastenhoitajaa tai muuta ammattilaista, vaan rinnallakulkijaa. Ihmistä, jonka…

MLL:n Perhesatamat ovat avautuneet kesätauon jälkeen
17.8.2022
MLL:n Perhesatamat ovat kesätauon jälkeen avautuneet ja uusia perheitä mahtuu hyvin mukaan toimintaan! Perhesatamat ovat lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman kohtaamispaikkoja, joissa lapsi ja…

Etelä-Karjalan alueellista lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa päivitetään – vastaa ja vaikuta!
16.8.2022
Etelä-Karjalan alueellista lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa (lue lisää os. bit.ly/eklanuhy) päivitetään kuluvan syksyn aikana. Suunnitelman päivityksessä halutaan ottaa huomioon lasten,…
.png)
Tule kanssamme suojatiepäivystykseen Kouvolassa tai Lappeenrannassa!
5.8.2022
Lähde mukaan Suojatiepäivystys -tempaukseen koulujen alkaessa! Kouvolassa 9.8. klo 8:00-9:00 Lappeenrannassa 11.8. klo 8.15-9.15. Tempauksessa vapaaehtoiset suojatiepäivystäjät jalkautuvat Kouvolan…

Etsimme uusia kouluttajia!
20.6.2022
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri etsii uusia kouluttajia mediakasvatukseen ja/tai tukioppilastoimintaan. Tukioppilaskouluttajana vierailet kouluissa tai toteutat…

Valkealan ja Savitaipaleen perhekahvilat siirtyvät puistoihin kesäksi
31.5.2022
Kesäaika tuo muutoksia Valkealan ja Savitaipaleen perhekahviloihin.

MLL:n Kaakkois-Suomen piirin kevätkokous 2022
19.5.2022
Mannerheimin lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piirin kevätkokous 2022 järjestetään historiallisessa Kotkaniemessä Luumäellä 30.5. klo 17:30. Kokouksessa käsitellään kevätkokoukselle kuuluvien…

Lapsen oikeudesta leikkiin tulee huolehtia erityisesti silloin, kun uutiset maailmalta kuormittavat
8.4.2022
Valtakunnallinen leikkipäivä 23.4.22 nostaa jälleen esille lapsen oikeuden leikkiin – kriisiaikoina leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille korostuu. Etelä-Karjalan perhejärjestöt kokoavat voimansa ja…
